torstai 10. elokuuta 2017

Täydellisen kurssin salaisuus

Lehdessä paljastettiin täydellisen marjapiirakan salaisuus. Siitä tuli kimmoke miettiä, mistä ja miten syntyy täydellinen kansalaisopiston kurssi.

Kaikki lähtee ihmisistä ja tarpeista: Tekee mieli eli aihe jo valmiiksi kutkuttelee. Nyt minä opettelen sen taidon. Tästä olisi hyötyä ja iloa. Vihdoinkin aikaa itselle. Kappas, tuollaista tarjolla. Oho, mikä kurssi. Vapaan sivistystyön laissa puhutaan paikallisista sivistystarpeista, me puhumme ihmisistä, tarpeista ja toiveista. Minkälaista marjapiirakkaa saisi olla? 

Meillä on apunamme vanhat opiskelijat, jotka auliisti kertoilevat, mikä maistuisi. Myös ihan uudet ihmiset - hauskaa sinänsä, että usein hiljattain alueelle muuttaneet - tulevat ja kertovat toiveistaan. Kokonainen ryhmä saattaa olla valmiina odottamassa aikaa ja paikkaa. Mitä voimme teille tarjota, mitä kivaa te tuotte mukananne? Kaikille opistossa työskenteleville on yhteistä miettiä jatkuvasti uusia kurssiaiheita. Tuntosarvet kasvavat, heikot signaalit kantautuvat korviin. Onko se nyt kokkausta ja lavista, vieläkö täysillä zumbataan, onko mobiililaite korvannut kotitietokoneen.

Opettajat ovat ammattimaisia marjapiirakan sielun ja muodon tulkkeja. He tarjoavat uusia kursseja, tuunaavat vanhoja uuteen uskoon, kehittävät sisältöjä, uudistavat menetelmiä. Kuka on parhaiten opiskelijoiden pulssilla? Opettaja. Hän on viikoittain vuorovaikutuksessa opiskelijoiden kanssa. Hyvä opettaja tietää, mitä opiskelijat arvostavat. Sen hän osaa kertoa eteenpäin siinä vaiheessa, kun ideoista siirrytään kurssisuunnitteluun. Kurssisuunnittelu on sitä, kun ainekset sekoitetaan yhteen. Se leipoo ajatusta ja sovittelee kokonaisuuteen, selvittelee detaljit, luokat, ajat, sopii palkkiot ja kaiken muun. Samalla jo sana leviää: opettaja markkinoi omalta osaltaan omissa kanavoissaan, some levittää sanaa keskuudessaan, esitettä jaetaan lähialueen koteihin, lähikauppoihin, lähikirjastoihin. Kirjoitamme juttuja paikallislehtiin, blogit lentävät. Markkinointi ei ole erillään mistään, vaan se on osa ideointia, suunnittelua ja toteutusta. 

Marjapiirakka on viimein uunissa, kun kurssi julkaistaan sähköisessä järjestelmässä. Ennen aikaan tarvittiin monia manuaalisia vaiheita, nyt järjestelmä tuottaa lukujärjestykset, tilastot, palkkatiedot, läsnäolot, yhteenvedot palautteista. Suurin osa ilmoittautumisista tulee tätä nykyä verkon kautta. Se on kaikille kätevää, olisi hassua haikailla ennenaikaisten kadulla kiemurtelevien jonojen perään. Ja kurssin voi maksaa voi saman tien verkkopankissa.

Täydellinen kansalaisopiston kurssi on sekoitus hyviä raaka-aineita, ihmisten kädenjälkeä, osaamista, hyvää vuorovaikutusta ja tietotekniikkaa. Täydellinen kurssi tuottaa oppimista, uusia näkökulmia, yhteisöllisyyttä ja hyvää mieltä.

Rehtori Minna Prunnila, markkinointisuunnittelija Kristiina Hentunen, opistosihteeri-kurssisuunnittelija Minna Lankinen



perjantai 30. kesäkuuta 2017

Aika sanoa hei-hei! – Dags att säga hejdå!

Kun tämä blogikirjoitus julkaistaan, on aikani Etelä-Helsingin kansalaisopistossa, Etkossa, tullut täyteen: puoli vuotta rehtorisijaisuutta on takana, ja toimen varsinainen haltija Minna Prunnila palaa takaisin opintovapaaltaan. Itse siirryn puolestani kuukauden mittaisen hengähdystauon jälkeen sinne, mistä Etkoon putkahdinkin, eli vastaamaan Helsingin suomenkielisen työväenopiston, Työviksen, kieltenopetuksesta. Samalla yritän saattaa opintoni Hankenilla loppuun.
Vaikka molemmat opistot, Etko ja Työvis, kuuluvatkin samaan kansalais- ja työväenopistojen kenttään, on niiden keskinäinen ero valtava. Koosta puhuttaessa käy vertailukohdaksi kuvainnollisesti vaikka Citymarkettien ja R-kioskien kokoero. Siinä missä Etelä-Helsingin kansalaisopistossa on vuositasolla kuutisentuhatta tuntia eri aineryhmissä, on Työviksen vuotuinen kokonaisopetustuntimäärä reilu satatuhatta. Pelkästään oma vastuualueeni johtavana kieltenopettajana on tuntimäärältään nelinkertainen Etkon koko tuntimäärään nähden.
Puhutaan sitten vuosittaisesta opetustuntimäärästä, opiskelijamäärästä tai esim. vuosibudjetista, voidaan käytännössä ottaa lähes mikä tahansa Työviksen numeroarvo ja jakaa se 15:llä tai 16:lla, ja näin päädytään lähelle Etkon vastaavaa lukuarvoa. Työntekijämäärään em. nyrkkisääntö ei kuitenkaan päde. Vakinaista työvoimaa on Työviksessä 50-kertainen määrä Etkon kahden vakinaisen henkilön määrään verrattuna. Rehtori hoitaa siis käytännössä kaiken hallinto- ja suunnittelutyön, mitä opistosihteeri ei hoida – tai päinvastoin. Töitä saa siis tämän puolen vuoden kokemuksella tehdä niin paljon kuin sielu sietää, eikä sittenkään tule valmista. Välillä on reksinä tullut riittämättömyyden tunnetta, kun ei millään ehdi kaikkialle, minne haluaisi, ei pysty hoitamaan kaikkea, mitä haluaisi, niin pitkälle kuin haluaisi. Eikä aina kaikki ole edes omasta ajankäytöstä tai sen suunnittelusta tai suunnittelemattomuudesta kiinni. Mutta työtehtävät ovat uskomattoman monipuolisia ja pitävät mielen vireänä!
Tämä puoli vuotta on tuonut mukanaan upeita hetkiä ja kokemuksia: olen mm. viritellyt kitaransoittoa vuosikymmenten jälkeen sekä opiskellut mm. espanjaa ja sijoittamisen perusteita opiston kursseilla. Kaikkein parasta ovat kuitenkin olleet ihmiset: olen tavannut monia ja tutustunut uusiin hienoihin ihmisiin. Opettajat ja opiskelijat ovat tässä puolen vuoden työrupeamapiipahduspaikassani suurimmaksi osaksi eri ihmisiä Työvikseen verrattuna, erilaisia, mutta ah niin upeaa väkeä, ja monet jäävät takuuvarmasti osaksi elämääni tästä eteenkinpäin.
Koko opiston ”pääkallonpaikka” Iso Roballa on olohuonemainen ja tunnelmaltaan kodikas. Juuri ihmiset, niin kurssilaiset, kuin opettajatkin luovat tämän ainutlaatuisen tunnelman, joka osaltaan säteilee myös opiston muihin toimipisteisiin. Kiitos teille! Ilman teitä ei opisto olisi se, mikä se nyt on. Erityiskiitoksen haluan näin tekstini loppupuolella esittää hienolle tiimilleni: Minna L., Marja ja Kristiina – kiitos vielä kertaalleen, näin julkisellakin foorumilla. Teidän kanssanne oli uskomattoman upeaa työskennellä.
Aikani on tullut täyteen, mutta kaikkea ei ole ”täytetty”. Asiat etenevät prosessimaisesti. Jotakin aiemmin käynnistettyä olen ehkä saanut vietyä maaliin, jotakin kukonaskeleen eteenpäin. Joiltakin osin olen toivottavasti onnistunut tekemään myös uusia avauksia. Otin viestikapulan vastaan Prunnilan Minnalta, juoksin tämän osuuden ja luovutan nyt viestikapulan Minnalle takaisin seuraavaa osuutta varten.
Nuorena opiskelijana kuuntelin jossakin vaiheessa paljon J. Karjalaista, jonka erään biisin sanoihin lopetan tämän kirjoitukseni – kitara-analogiaa käyttäen: ”Pistän skitan koteloon, sulkeudun sun suosioon ja lo-pe-tan.”
Toivotan kaikille hyvää kesänjatkoa ja menestyksekästä syksyä Etelä-Helsingin kansalaisopiston kurssien parissa. Näkemisiin!
Jag önskar er alla en riktigt god fortsättning på sommaren och en framgångsrik höst på ETKOs kurser. På återseende!
Heikki Tulkki
ex-ts. rehtori
f.d. t.f. rektor
J

maanantai 9. tammikuuta 2017

Rehtorin sijainen esittäytyy

Olen Heikki Tulkki. Aloitin tammikuun alussa rehtori Minna Prunnilan sijaisena ja jatkan tehtävässä kesäkuun loppuun asti. Työskentelen tällä hetkellä vakinaisesti Helsingin kaupungin suomenkielisen työväenopiston johtavana kieltenopettajana. Koko päätoimisen työurani olen tehnyt ammatillisen ja aikuiskoulutuksen parissa, pitkään opetus- ja viime vuosina pääosin hallinnollisissa tehtävissä. Sivutyönäni olen ollut myös mukana osana muutaman hengen työryhmissä tekemässä useita oppikirjoja, joista viimeisin ilmestyi marraskuussa.

Suomessa on kansainvälisesti vertailtuna erinomaiset mahdollisuudet koulutukseen. Juuri nämä mahdollisuudet ovat kannustaneet itseäni oppimaan kaiken aikaa uutta joko tutkintoon johtavana koulutuksena tai yksittäisinä kursseina esimerkiksi kansalais- ja työväenopistoissa niiden laajaa ja monipuolista kurssitarjontaa hyödyntäen. Tälläkin hetkellä opiskelen työnteon ohella. Olen maisterivaiheen loppusuoralla Svenska Handelshögskolanissa, pääaineenani Entreprenörskap och företagsledning (yrittäjyys ja organisaatioiden johtaminen). Sen lisäksi aion sijaisuuteni aikana osallistua muutamalle Etelä-Helsingin kansalaisopiston kurssille.

Olen innoissani uuden edessä, siitä monipuolisuudesta ja kaikista niistä haasteista, jota rehtorin tehtävä tarjoaa – mahdollisuudesta oppia uutta työn kautta. Tehtäväkenttä on laaja ja erittäin mielenkiintoinen. Paljon on valmiina, mutta paljon on kehitettävää, ja siihen haluan tuoda oman panokseni. Mitään radikaaleja muutoksia ei kuitenkaan ole suunnitteilla. Toiminta jatkuu tutulla linjalla, reilusti paikallisena, etelähelsinkiläisten oppimistarpeet huomioivana.

Kevätkurssikausi on käynnistymässä 16.1. alkavalla viikolla, ja tarjonnastamme löytyy monenlaista mielenkiintoista. Nyt on hyvä aika valita itseä kiinnostava kurssi ja ilmoittautua. Vähitellen alkaa myös kevätkauden jälkeen toteutettavan tiiviskurssikauden tarjonnan suunnittelu. Otan mielelläni vastaan kurssitoiveita niin tiiviskurssien kuin tulevien kausien osalta.

tiistai 2. elokuuta 2016

Koko ajan uutta

Minusta uuden oppiminen on parasta maailmassa. Se on välillä päämäärä ja tarkoitus, välillä oheistuote, aina kuitenkin yhtä tyydyttävää. Kun pääsin joskus lapsena lukemisen makuun, tajusin, ettei aika tule ikinä pitkäksi. Päinvastoin, mikään aika ei riitä kaiken kiinnostavan luettavan ahmimiseen. Nämä kaksi kokemustietoa maailmasta ja itsestä ovat olleet vahvasti läsnä elämässäni. Joskus olen ajatellut niinkin, että, haa, minäkö joskus yksinäinen. En ikinä niin kauan kun pystyn lukemaan ja oppimaan. Nyt tiedän, että yksinäisyys ei tarkoita tekemisen puutetta, vaan ihmissuhteita. Ja että lukeakseen ja oppiakseen ihmisen pitää kokea turvallisuutta ja yhteyttä muihin. Eli lukeminen ei maita, jos on suuria murheita. Tai että jos puolet kyläläisistä on työttämänä, ei porukka käy enää kalassa.

Minulla on kaikki niin hyvin, että olen aikeissa lähteä toteuttamaan edellä kuvattua itseäni. Ryhdyn vuodenvaihteessa opiskelemaan, en työn ohessa, vaan päivätyön sijaan. Se, että hyppää ulos päivätyön pyörästä, on näin vanhempana valtava muutos ja mahdollisuus. Aika on tietysti rajallinen, kuusi kuukautta, mutta tällä hetkellä ajattelen siihen mahtuvan koko kiireessä elämättömäksi jääneen elämän: uudet tiedolliset aluevaltaukset, lukematta jääneet kirjat, ihmiset, joiden kanssa ei ole ennättänyt viettää aikaa. Parasta olisi, kun siinä sivussa oppisi soittamaan haitaria ja puhumaan venäjää.

Kun poistuu hetkeksi rivistä, saattaa tapahtua vaikka mitä. Ehkä ei kaivatakaan takaisin, ehkä asiat työpaikalla sujuvat pikemminkin paremmin kuin huonommin. Julma ajatusleikki. Niinkin voi käydä, että pääsee siinä määrin haitarinsoiton makuun, ettei enää halua takaisin. Välillä tuntuu siltä, että maailma on puolillaan suunnanvaihtajia; lähihoitajaksi opiskelee lehtijuttujen mukaan noin joka toinen viisi-kuusikymppinen. Jollei sitten unhoitu jollekin saarelle loppuelämänmittaiselle retriitille

Sitten joskus eläkkeellä olen ajatellut  oikein kunnolla keskittyä opiskeluun ja lukemiseen. Tai jos teen töitä, missään tapauksessa en toivoisi tekeväni palkkatöitä, jos vain ikinä voin siinä kohdin valita. Olisi suurenmoista viilettää vapaaehtoistöissä siellä täällä, nähdä erilaisia työpaikkoja, tavata uusia ihmisiä. Aamulla tulisi viesti ahkeralle ja pidetylle eläkeläiselle koulusta/palvelutalosta/työttömien kahvilasta/kansalaisopistosta: Pääsisitkö tänään valvomaan läksykerhoa/keittämään kahvia/jakelemaan ruokaa/vastailemaan puhelimeen? Niin painelisin paikalle ja tuntisin itseni hyödylliseksi, mutta olisin kuitenkin vapaa.

Loppuun vielä rekryinfo: Hei, ammatti-ihminen! Olisiko kansalaisopiston rehtorin sijaisuus sinulle mahdollisuus? Haluaisitko hypätä pois omista rutiineistasi, vaihtaa vähäksi aikaa ympäristöä tai maisemaa, oppia ihan varmasti jotain uutta? Jonkinlaista paloa sinun tulee tuntea oppilaitoshallintoa kohtaan, muutoin on kurjaa. Mutta rehtorintyö ei ole missään tapauksessa ei-luovaa, vaan edellyttää nimenomaan arkista ja järkevää luovuutta, kekseliäisyyttä ja ongelmanratkaisutaitoja. Opisto elää arjessa, tilanteet vaihtelevat, täällä rehtori on kaiken keskellä, muttei keskipisteenä. Keskipisteenä ovat opiskelijat ja oppimisen edistäminen. Kiinnostuitko? Sijaisuus tulee hakuun syyskuussa.

Minna Prunnila
rehtori

tiistai 17. toukokuuta 2016

Harjoittelijan kurkistus kansalaisopistoon

Olen ollut Etelä-Helsingin kansalaisopistossa harjoittelussa viime viikot. Harjoittelu on osa asioimistulkkauksen opintojani Diakonia-ammattikorkeakoulussa ja harjoittelun tarkoituksena oli saada kokemusta jostain kasvatus- ja opetusalan toimijasta. Kansalaisopistot olivat minulle tuttuja opiskelijana, mutta nyt pääsin tarkkailemaan toimintaa opistosihteerin, opettajan ja rehtorinkin näkökulmaan tutustuen

Etelä-Helsingin kansalaisopisto oli minulle entuudestaan vieras, mutta olen harjoitteluni aikana saanut monipuolisen kuvan tästä Etelä-Helsingin kurssitarjoajasta. Olen tehnyt muun muassa opistosihteerin töitä, istunut kuunteluoppilaana ranskan kurssilla ja erilaisissa kokouksissa, kouluttanut, oppinut käyttämään opiston tietojärjestelmää, osallistunut kevättapahtuman järjestämiseen ja seurannut kevätkauden etenemistä opistolla. Omaa alaani eli kiinan kielen tulkkausta pääsin kokeilemaan aivan yllättäen Laivurin kirpputoritapahtumassa, kun pihalle myyntikojun pystyttänyt kiinalainen hieroi kauppaa asiakkaiden kanssa ja tarvitsi tulkkausapua! Varsin monipuolinen toimenkuva siis.

Tämä monipuolisuus kuvaa hyvin mielestäni sitä, minkälaisen kuvan olen saanut opistosta. Hämmästyksekseni koko opiston toimintaa pyörittää pääsääntöisesti vain pari ihmistä, ja sehän tarkoittaa sitä, että niin rehtori kuin opistosihteerikin ovat mukana kaikessa, mitä opistossa tapahtuu. Vaikka olen ollut harjoittelijan roolissa opistolla, olen saanut olla tasavertaisesti mukana kaikessa ja tuntenut, kuinka minua kuunnellaan ja mielipiteeni otetaan huomioon. Näiden viikkojen aikana olen saanut pikaisen katsauksen vapaan sivistystoiminnan ytimeen, joka vaikuttaa ihmisläheiseltä, moniulotteiselta, yhtä aikaa perinteiseltä ja uusia tuulia valppaana haistelevalta sekä jatkuvasti kehitystä janoavalta ja kehittymisen mahdollisuuksia tarjoavalta kokonaisuudelta.

Opistolla monet pitkään kursseilla käyneet opiskelijat ovat henkilökunnalle tuttuja ja tunnelma opistolla on kaiken kaikkiaan kotoinen. Kaikesta kuitenkin välittyy innokas tekemisen meininki, halu oppia, sitoutua, panostaa laatuun, keksiä uutta ja elää ajassa mukana. Tuntiopettajien hektiseen arkeen eri koulutuslaitosten ja kurssiryhmien parissa tunnen voivani freelancerina ja pätkätyöläisenä toimineena samaistua. Parhaimmillaan tai pahimmillaan se on säntäilyä paikasta toiseen, kurssista ja ryhmästä toiseen. Siinä saa olla tarkkana, että on oikeassa paikassa oikeaan aikaan, opettamassa juuri sitä, mitä pitikin, ettei havahdu yhtäkkiä kurssilaisten ihmetteleviin ilmeisiin, kun aloittaa zumbata joogaamisen sijaan...

Tällä hetkellä yhteiskunta näyttäytyy helposti vain kasvottomina organisaatioina, pakolla saneltuina lakeina ja säännöksinä, peloissaan olevina tai huonosti voivina ihmisinä. Täällä Toimelassa olen pohtinut sitä, kuinka tärkeää on, että ihmisen elämässä on pieniä ja suuria iloa tuottavia asioita, kuten henkistä ja fyysistä hyvinvointia lisääviä harrastuksia sekä ihmisten välisiä lyhyitä ja pidempiä kohtaamisia. Uskon, että mielekäs harrastus lisää elämäniloa ja tuo virtaa muihinkin elämän osa-alueisiin. Tämän takia on helppo kuvitella, että kansalaisopistoilla olisi aina paikkansa yhteiskunnassa, sillä töiden ja arjen vastapainoksi kaivataan virkistystä ja mukavaa sosiaalista kanssakäymistä. Asiakaspalvelutiskillä ollessani olen huomannut, kuinka innokkaina ihmiset saapuvat harrastuksiinsa ja juttelevat iloisina toisilleen. Varmasti heitä virkistää yhtä paljon niin kurssi kuin kurssitovereiden seura. Arkea jaksaa taas paremmin!

Kansalaisopiston toiminnan punainen lanka on sivistystyö, mutta toiminnan tarkoituksiin lisäisin havainnointini perusteella vielä muutaman määritelmän: rentoutuminen, ystävystyminen, jakaminen, yhdessä tekeminen ja onnistuminen

Hanna Virtanen

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Vihreät nurmet



Kurssien alkamisen aikaan opistolla eletään kuin joulupukin pajassa.  Tarkistuslistaa toisensa jälkeen ruksitaan. Työpäivissä ei ole milliäkään huokoisuutta. Paria viikkoa myöhemmin kaikki pyörii kuin rasvattu, se on hyvä pitää mielessä vähän synkkinä hetkinä. Tavoitteena on järjestää kaikille opiskelijoille miellyttävä kokemus kurssin alkamisesta. Siihen tarvitaan niin byrokratiaa, eli suunnittelua ja järjestämistä, kuin tilanteet haltuun ottavaa opettajaa.

Toimiston tehtävänä on varmistaa, että jokaisella opiskelijalla on – yksinkertaistaen –  tuoli takapuolen alla, opettaja siinä edessään ja opettajalla liitutaulu ja liitua. Nykyisin ”liitutaulu ja liitu” tarkoittaa tietokonetta, datatykkiä, dokumenttikameraa ja valkotaulua.  Tieto- ja viestintätekniikan käyttö  edellyttää opettajalta käyttötaitoja. Loppu on pedagogiikkaa.

Jos joskus pääsisi tutustumaan joulupukin pajan prosesseihin, niin varmasti hyvältä näyttäisi – pergamenttipaperilla. Vaan kuinka lienee käytännössä. Ihmisiähän ne pukki ja tontutkin ovat. Hmm. Saattavat mokailla yksityiskohdissa, mutta tuskin kuitenkaan unohtavat, milloin joulu niin sanotusti pidetään ja että lapset odottavat lahjoja

Meille kävi näin köpelösti: kun opettaja ja ryhmä tulivat eräänä sunnuntaina paikan päälle, ovi oli lukossa. Niin ei saa tietenkään tapahtua, ei sitten millään eikä koskaan. Vaan tapahtui kuitenkin. Kenen vika, saa tietenkin miettiä.

Opettajan palauteviesti mokaa seuranneena päivänä:

Hei Minna ja hyvää Uutta Lukukautta!

Viime sunnuntaina kurssi pidettiin läheisessä Mac Donalsissa, koska emme päässeet opetustiloihin. 
Mutta ei haittaa, meillä oli ihan mukava kurssipäivä ja onnistuimme käymään lähes kaikki suunnitellut asiat läpi ja paikataan sitten loput ensi kerralla.
Mäkkärissä oli hyvin tilaa,ja vaan muutama asiakas yläkerrassa meidän lisäksemme. Niillekin teki ihan hyvää opiskella vähän luonnonihmeitä.

Järkyttynyt rehtori vastaa:

Voi jestas, mikä tilanne! Olipa neuvokas opettaja asialla, kiitos tuhannesti hoksottimista ja hötkyilemättömyydestäsi. Ja täällä päässä otamme opiksi ja varmistamme, ettei pääse tapahtumaan toiste.

Opettaja antaa tukea:

Kiitos viestistäsi. Entisenä opistolaisena tiedän, miten paljosta pienestä sälästä työ opistossa koostuu. Ihan inhimillistä, varsinkin kun kurssiaikatauluni on aika poikkeava opiston normaalista toiminnasta.

***
Kiitos, opettaja.  Viestisi jälkeen maailma näytti kauniilta kuin Watteaun maalaus. Ystävällismieliset ihmiset kirmaavat vihreillä nurmilla, tanssahtelevat toistensa käsikynkässä ja hyräilevät suloisia säveliä. Paidanhelmat hulmuavat, aurinko kilottaa, kastetta maassa, suut ovat hymyssä ja nauru herkässä.

Minna Prunnila
rehtori

torstai 24. syyskuuta 2015

Ajattele globaalisti, toimi Rööperissä


Jo 1960-luvulta saakka toisteltu fraasi ”Ajattele maailmanlaajuisesti, toimi paikallisesti” on saanut viime aikoina aivan uusia ulottuvuuksia. Turvapaikanhakijoiden kansanvaellus on tuonut maailman aivan kotinurkille täällä suomalaisessa lintukodossakin. Kun samaan aikaan uudet viestintävälineet ja erityisesti sosiaaliseksi mediaksi kutsutut monenkeskiset, kaksisuuntaiset ja reaaliaikaiset keskustelukanavat ovat tehneet nopean kansalaistoiminnan ja tapahtumien järjestämisen entistä helpommaksi, mahdollisuudet inhimilliselle kanssakäymiselle ovat auenneet otollisimmiksi kuin konsanaan ihmiskunnan historiassa. Enää ei tyydytä odotte-lemaan, että viralliset, lakisääteiset tahot ryhtyvät toimiin; kansalaiset käärivät hihansa ja järjestävät toimintaa aivan omia aikojaan.

Perinteisillä kansalaisjärjestöillä ja vapaaehtoistoimijoilla on edessään – ja monella jo takanaankin – toimintansa ja tarkoituksensa uudelleenarviointi. Kansalaisopistot ovat tästä yksi esimerkki. Voidaanko vuosikymmenten mittaan rakentuneen toimintakulttuurin varassa edelleen jatkaa, vai edellyttääkö maailman murros uusia asetuksia?


Varmasti kansalaisopistojen perinteinen kurssitoiminta tulee jatkumaan tulevaisuudessakin. On vaikea kuvitella, että ihmisten halu harrastaa ja oppia uutta mihinkään katoaisi niin kauan kuin auringon lämpö pitää planeettamme elinkelpoisena. Mutta voisivatko paikalliset kansalais-opistot tarjota alustan uusille kansalaistoiminnan muodoille ja uudelle yleishyödylliselle vapaaehtoistoiminnalle? Voisiko keskellä Helsingin sykkivää kantakaupunkia toimiva Toimela olla tällaisen toiminta-ajatuksen keihäänkärki?


Nämä kysymykset nousevat etsimättä mieleen kansalaisopistojen tulevaisuutta miettiessäni. Toimela on varmasti avoin kaikille uusille ideoille ja ehdotuksille, jotka saattaisivat tuoda kysymyksiin vastauksia. Olkaa yhteydessä!

Pekka Sauri
Etelä-Helsingin kansalaisopisto Toimelan johtokunnan puheenjohtaja