torstai 15. marraskuuta 2018

Nyt on nyt



Etelä-Helsingin kansalaisopisto teki tänä syksynä aiesopimuksen Kansanvalistusseuran kanssa toiminnan ja hallinnon yhdistämisestä. Miksi ihmeessä, joku saattaa kysyä. Eikö teillä mene riittävän hyvin? Kyllä menee, mutta me haluamme uudistua. Uudistua uudistumisen vuoksi, niinkö?

Moni pitää omasta kurssistaan ja ryhmästään Etelä-Helsingin kansalaisopistossa juuri sellaisena kuin se on. Se on tärkeää. Opiston näkökulmasta on tärkeää, että ihmiset ovat tyytyväisiä ja haluavat tulla kursseille. Mutta siihen todellisuuteen on välttämätöntä liittää uudistuminen, muussa tapauksessa tekemisen mielekkyys karkaa jonnekin. Kuka haluaa iän kaiken toistaa samoja juttuja. Jossain vaiheessa tulee aika astua uudelle polulle ja lähteä tutkimaan, mitä matka tuo tullessaan. Ennen uudistusta ja uudistuksen jälkeen perimmäisenä tarkoituksena on järjestää loistavia kursseja ja menestyä kansalaisopistona.

Menestyminen edellyttää muuttuvassa maailmassa paitsi uusia avauksia myös nykyisen toiminnan jatkuvaa parantamista. Opetusalalla suunnittelu ja toteutus kulkevat aina käsi kädessä: mitä parempaa suunnittelua, sitä parempi toteutus. Hyödyn saavat opiskelijat.

Loistavien kurssien suunnittelu on yhteistyötä. Opisto suunnittelee kokonaisuuden, opettajat oman opetuksensa. Nykyopiskelijat arvostavat paitsi hyvin suunniteltua ja toteutettua opetusta, myös toimivia tiloja ja nykyaikaista varustelutasoa. Kivat näkymät ja kahviautomaatit eivät pahenna tilannetta. Kurssille tultuaan he arvostavat myös ryhmää ja yhteisyyttä. Kaikki edellä mainitut tekijät näyttäytyvät palautteissa: joku priorisoi yhtä mutta toinenpa priorisoi toista.

Kansalaisopiston ryhmissä ihmiset ovat eri-ikäisiä, toisin kuin koulussa tai useimmiten ammattiin opiskeltaessa. Koulutustaustat vaihtelevat, toisin kuin silloin, kun ollaan täydennyskoulutuksessa. On monenlaisia motiiveja, ja yhden pitää lämpimänä kieliopin pänttääminen, toisen vieraan kielen puhuminen. Siinä on opettajalla työmaata: he suunnittelevat, toteuttavat, eriyttävät ja kannustavat, ovat monia monessa. Opetuksen suunnittelua selvästi arvostetaan: ”se ja se opettaja tulee aina tosi valmistautuneena”, kuuluu positiivinen arvio opiskelijan suusta. Takki auki -meno ei ole tätä päivää, vaikka menijä olisi kuinka ihmeellinen ammattilainen omalla alallaan. Oppimisesta tulee kantaa huolta ja vastuuta. Myös aikuisten oppimista pitää kannatella. Samaan aikaan itseohjautuvuus on hyvästä, kunhan päämäärä on kirkas: oppiminen.

Pääkaupunkiseudulla on paljon opettajatyövoimaa, mutta samalla kilpailua hyvistä opettajista. Totta kai jokainen kansalaisopisto haluaa riveihinsä parhaat opettajat. Parhaita ovat ne, jotka ovat pedagogisesti ajattelevia oman alansa eksperttejä, perillä ryhmädynamiikasta sekä kaiken kukkuraksi sellaisia työntekijöitä, joiden kanssa yhteistyö luontuu. Paras kurssi on opiston luottoporukalla toteutettu kurssi. Vaikka opettajalla on suuri itsenäisyys sisältöjen ja menetelmien suhteen, kokonaisuuteen vaikuttavat monet koetellut ja hyviksi todetut tukihenkilöstön energisesti hoitamat järjestelyt.

Keskeinen taustatekijä uudistumistarpeelle on muuttunut toimintaympäristö. Ennen oli ennen. Nyt rönsyjä karsitaan isoissa ja pienissä organisaatioissa. On selvää, että palstapuutarha- ja opistotoiminnan synergia ei ole sama asia nyt kuin 30-luvulla, kun Toimelan viljelijät perustivat opintopiirejä ja haettiin kansalaisopiston ylläpitämislupaa. Viime kesänä meillä siirrettiin palstapuutarhatoiminnan järjestämisvastuu kokonaisuudessaan itsenäiselle palstapuutarhayhdistykselle, pois opistoa ylläpitävän yhdistyksen vastuulta. Palstapuutarhamökit lahjoitettiin samalla. Vanhalle kumppanille toivotettiin loistavaa tulevaisuutta. Nuorisotoiminta Toimelassa on lakkautettu jo paljon aikaisemmin. Aikansa lapsesta, monialaisesta yhdistyksestä on 80 vuoden jälkeen jäljellä tämä: kansalaisopisto. Se ei ole vähän. Opiston toiminnasta vastaaminen ja sen kehittäminen ovat suuri vastuu ja kunniatehtävä kaikille siihen osallistuville.

Yksi suuri toimintaympäristön muutoksista liittyy hallinnolliseen työhön. Muutos tulee ulkopäin, niin kuin usein. Siihen vaikuttavat valtionosuusjärjestelmän muutokset: vähemmän perusrahoitusta, enemmän erityisrahoitusta, jota pitää hakea erillisissä hauissa ja jota toteutetaan suurennuslasin alla ja raportoidaan millintarkasti. Se ei ole välttämättä huononnusta, mutta muuttaa tekemisen tapaa ja edellyttää verkostoitumista. Yksin ei voi nyhjätä.

Kansalaisopiston toiminnassa kyse on ihmisten opinnoista ja harrastustoiminnasta, mutta meille työntekijöille myös työelämästä ja sen ilmiöistä. Uudelle polulle lähtiessä mielessä on tarve pitää huolta henkilöstöstä. Pienessä organisaatiossa kaikki ovat avainhenkilöitä, jokaisen panos ja jaksaminen on ratkaisevaa toiminnan laadun kannalta. Ihmisistä pitää pitää huolta varsinkin, kun heiltä pyydetään paljon.

Yhdistys ja opisto ovat arvioineet, että toimintaa on hyvä jatkaa isommassa organisaatiossa. Aiesopimuskumppanimme Kansanvalistusseura on meidän tavoin vapaan sivistystyön toimija, synergiaetua on saavutettavissa. Edellä on puhuttu suunnittelusta, uusista avauksista, työntekijöistä. Korkeammalle viritetty yhdistymisen perustelu kuuluu siten, että tavoitteena on lisätä vapaan sivistystyön vaikuttavuutta.

Oli katse sitten korkealla tai ruohonjuurissa, tämä tuntuu mahdollisuudelta eikä pelota mitenkään liikaa.

Minna Prunnila
rehtori
Etelä-Helsingin kansalaisopisto

torstai 29. maaliskuuta 2018

Osaaminen jyllää


Suomi tarvitsee jatkuvan oppimisen reformin, julistaa opetus- ja kulttuuriministeriö tiedotteessaan 26.3.2018. Työn murroksessa tarvitaan osaamisen kehittämistä, koska osaamisvaatimukset kasvavat, uuden oppiminen on välttämättömyys ja koska suomalaisten koulutus- ja osaamistasoa on nostettava. Tässä siis ollaan. Hätä on. Katse kohdistuu maahanmuuttajiin, työvoiman ulkopuolella oleviin ja työttömiin; nimenomaan heidän pitäisi pystyä kehittämään osaamistaan joustavammin, jotta – tämä on ydinsanoma – koko työvoima saadaan käyttöön ja jotta talouden kasvu ei jää kiinni osaajien puutteesta. Kolmen kansliapäällikön työryhmä valmistelee konkreetteja ja nopeavaikutteisia toimia.

Kuulostaa määrätietoiselta. Mutta jokin särähtää. Tai pikemminkin näin: kielelle nousevat sanat nappula, väline ja toimenpide. Työvoima siellä ja työvoima täällä, missä ihmiset ja oppijat? Missä sivistys? Onko sijaa sivistykselle siinä tarkoituksessa, että sillä on ihmiselle itselleen merkitystä, sellaisenaan, ilman muualta määriteltyä välinearvoa. Osaaminen on sivistyksen alakäsite. Miksi vain alakäsite saa huomiota? Puhutaan kuitenkin jatkuvan oppimisen reformista. Sehän on valtava uudistus. Jatkuva oppiminen koskee – mitä suurimmassa määrin – myös vapaata sivistystyötä, jonka nimissä tässä kirjoitan.

Uskonko, että tämä nyt olisi vain tällainen pikaraide, jota pitkin osaamisresiina huristaa hätätapauksessa? Pääraiteella kulkisi edelleen sivistysvaunu. Olen aina ajatellut, että sivistys on suomalaisen koulutusjärjestelmän perusta.

Kuka vahtisi, että pääraiteella riittää liikennettä?

Minna Prunnila
rehtori

perjantai 29. syyskuuta 2017

Kirje työkaverille

Olen iloinen puolestasi.  Olet aikeissa saattaa korkeakouluopintosi loppuun. Itsekin olen niitä, joiden gradun tekeminen kesti melko pitkään. Oli aikamoinen helpotus vuosien päästä, kun sai unohtaa opintorekisteriotteet, istua ohikiitävän, juhlavan hetken yliopiston juhlasalissa ja saada maisterinpaperit kouraan.

Sinulla on edessäsi kahden kuukauden opintovapaa. Usko pois, aika kuluu vilauksessa. Ole siksi valppaana eli huokaise hetki, kerää vähän voimia, unohda työt. Sitten ala pakertaa. Huomaat, kuinka erilaista on olla yliopistolla aikuisopiskelijana kuin nuorena peruskoulutusta hankkimassa. Tunne on aika leijuva. Kun itse olin opintovapaalla, heräsin aamulla, pakkasin repun ja suunnistin Kaisa-kirjastoon. Jos hyvin kävi, onnistuin valtaamaan Kukkapuro-nojatuolin, missä olikin lokoisaa lueskella kurssikirjoja. Niska on siinä juuri hyvässä asennossa ja asento kaiken kaikkiaan sen verran pysty, ettei alkanut ollenkaan nukuttaa. Kirjoitustyöt tein kotona. Ruokapöytä toimitti työpöydän virkaa, ja kissa oli iloinen seurasta.

Kun mietin sinua työntekijänä, ei ole kahta sanaa siitä, oletko ottaja vai antaja. Toivottavasti tunnet olevasi sellainen antaja, joka ei kuitenkaan uhraa itseään, vaan tietää rajansa. Ja, arvaa mitä, antajat ovat voittajia. Ne, jotka miettivät, mitä hyvää voivat tehdä muiden hyväksi, pelastavat maailman. He luovat anteliaisuuden kulttuuria. Se on työelämässä yhtä tärkeää kuin muussakin elämässä.


Kuuluuko työssä viihtyä, on jännä kysymys. Viihtymisen voi ymmärtää monella tavalla. Uskon, että myönteinen tunnetila on se, mitä kannattaa tavoitella ja pyrkiä säilyttämään. Toinen asia on vireystila: se minusta voi kohtuudella vaihdella, ei koko ajan tarvitse olla huippuvireessä. Välillä sitä on ihan tyytyväinen, välillä täysin palkein työn imussa. Meillä on tässä työpaikassa isona haasteena se, että työtä on paljon. Kun suljen silmäni ja ajattelen sinua, näen edessäni Minnan jokin valtava, pilkullinen tai ruudullinen, kassi selässään. Siellä on välineitä ja tarvikkeita, joita pitää siirtää paikasta toiseen. Palvelet meidän opettajia ja meitä muita työkavereitasi  itseäsi korostamatta, aina valmiina pomppaamaan roolista toiseen, paikasta kolmanteen, tilanteesta neljänteen. Totta on, että työpäivissä ei ole juurikaan huokoisuutta. Toivon ja uskon, että kaikesta huolimatta vaakakupit ovat tasoissa: toisessa se, mitä annan, toisessa se, mitä saan.  Työn imuun vaikuttavat nimenomaan työn voimavarat, eivät työn vaatimukset. Näin sanoo tutkija Jari Hakanen

Mitä voimavaroja tässä työssä on? Työn mielekkyys ensimmäisenä. Ihan kuin lähdevettä joisi siinä mielessä, että tuntee tekevänsä asioita hyvien tarkoitusten puolesta: elinikäinen oppiminen, yhteisöllisyys, itsensä kehittäminen. Aivotutkija Katri Salmenkivi kysyy, mitä ja kenen ongelmia ratkaiset työssäsi. Helppoa! Ratkaisemme opiskelijoiden ongelmia, paitsi, ettemme ajattele niitä ongelmina, vaan mahdollisuuksina. Mutta, kyllä, olemme täällä palvelemassa opiskelijoita ja edistämässä oppimista.

Entä vapaus omassa työssä? Kyllä sitä on, vaikka kiire luo rajut raamit. Siitä huolimatta tulee tunne, että voi vaikuttaa työhönsä. Sinä, Minna, ainakin olet maailman paras oman työn tuunaaja. Kehittelet jatkuvasti uusia ratkaisuja, parannat , voitelet, sulavoitat, korjaat, opettelet, jaat. Kun konehuoneessa yskii, riennät paikalle hohtimet ojossa. Siitä kiitos, olet luotettava ja ymmärtäväinen työpari.

Kun tulit meille töihin seitsemän ja puoli vuotta sitten, kirjoitit hakemuksessa, että "tällaisen Minnan saisitte". Koska ajattelen, että sinussa on niin paljon kaikkea, toivon, että voit kehittää tässä elämässä monenlaisia puoliasi. Täyteläistä opintovapaata, hengessä mukana!

Minna, työkaveri ja reksi

torstai 10. elokuuta 2017

Täydellisen kurssin salaisuus

Lehdessä paljastettiin täydellisen marjapiirakan salaisuus. Siitä tuli kimmoke miettiä, mistä ja miten syntyy täydellinen kansalaisopiston kurssi.

Kaikki lähtee ihmisistä ja tarpeista: Tekee mieli eli aihe jo valmiiksi kutkuttelee. Nyt minä opettelen sen taidon. Tästä olisi hyötyä ja iloa. Vihdoinkin aikaa itselle. Kappas, tuollaista tarjolla. Oho, mikä kurssi. Vapaan sivistystyön laissa puhutaan paikallisista sivistystarpeista, me puhumme ihmisistä, tarpeista ja toiveista. Minkälaista marjapiirakkaa saisi olla? 

Meillä on apunamme vanhat opiskelijat, jotka auliisti kertoilevat, mikä maistuisi. Myös ihan uudet ihmiset - hauskaa sinänsä, että usein hiljattain alueelle muuttaneet - tulevat ja kertovat toiveistaan. Kokonainen ryhmä saattaa olla valmiina odottamassa aikaa ja paikkaa. Mitä voimme teille tarjota, mitä kivaa te tuotte mukananne? Kaikille opistossa työskenteleville on yhteistä miettiä jatkuvasti uusia kurssiaiheita. Tuntosarvet kasvavat, heikot signaalit kantautuvat korviin. Onko se nyt kokkausta ja lavista, vieläkö täysillä zumbataan, onko mobiililaite korvannut kotitietokoneen.

Opettajat ovat ammattimaisia marjapiirakan sielun ja muodon tulkkeja. He tarjoavat uusia kursseja, tuunaavat vanhoja uuteen uskoon, kehittävät sisältöjä, uudistavat menetelmiä. Kuka on parhaiten opiskelijoiden pulssilla? Opettaja. Hän on viikoittain vuorovaikutuksessa opiskelijoiden kanssa. Hyvä opettaja tietää, mitä opiskelijat arvostavat. Sen hän osaa kertoa eteenpäin siinä vaiheessa, kun ideoista siirrytään kurssisuunnitteluun. Kurssisuunnittelu on sitä, kun ainekset sekoitetaan yhteen. Se leipoo ajatusta ja sovittelee kokonaisuuteen, selvittelee detaljit, luokat, ajat, sopii palkkiot ja kaiken muun. Samalla jo sana leviää: opettaja markkinoi omalta osaltaan omissa kanavoissaan, some levittää sanaa keskuudessaan, esitettä jaetaan lähialueen koteihin, lähikauppoihin, lähikirjastoihin. Kirjoitamme juttuja paikallislehtiin, blogit lentävät. Markkinointi ei ole erillään mistään, vaan se on osa ideointia, suunnittelua ja toteutusta. 

Marjapiirakka on viimein uunissa, kun kurssi julkaistaan sähköisessä järjestelmässä. Ennen aikaan tarvittiin monia manuaalisia vaiheita, nyt järjestelmä tuottaa lukujärjestykset, tilastot, palkkatiedot, läsnäolot, yhteenvedot palautteista. Suurin osa ilmoittautumisista tulee tätä nykyä verkon kautta. Se on kaikille kätevää, olisi hassua haikailla ennenaikaisten kadulla kiemurtelevien jonojen perään. Ja kurssin voi maksaa voi saman tien verkkopankissa.

Täydellinen kansalaisopiston kurssi on sekoitus hyviä raaka-aineita, ihmisten kädenjälkeä, osaamista, hyvää vuorovaikutusta ja tietotekniikkaa. Täydellinen kurssi tuottaa oppimista, uusia näkökulmia, yhteisöllisyyttä ja hyvää mieltä.

Rehtori Minna Prunnila, markkinointisuunnittelija Kristiina Hentunen, opistosihteeri-kurssisuunnittelija Minna Lankinen



perjantai 30. kesäkuuta 2017

Aika sanoa hei-hei! – Dags att säga hejdå!

Kun tämä blogikirjoitus julkaistaan, on aikani Etelä-Helsingin kansalaisopistossa, Etkossa, tullut täyteen: puoli vuotta rehtorisijaisuutta on takana, ja toimen varsinainen haltija Minna Prunnila palaa takaisin opintovapaaltaan. Itse siirryn puolestani kuukauden mittaisen hengähdystauon jälkeen sinne, mistä Etkoon putkahdinkin, eli vastaamaan Helsingin suomenkielisen työväenopiston, Työviksen, kieltenopetuksesta. Samalla yritän saattaa opintoni Hankenilla loppuun.
Vaikka molemmat opistot, Etko ja Työvis, kuuluvatkin samaan kansalais- ja työväenopistojen kenttään, on niiden keskinäinen ero valtava. Koosta puhuttaessa käy vertailukohdaksi kuvainnollisesti vaikka Citymarkettien ja R-kioskien kokoero. Siinä missä Etelä-Helsingin kansalaisopistossa on vuositasolla kuutisentuhatta tuntia eri aineryhmissä, on Työviksen vuotuinen kokonaisopetustuntimäärä reilu satatuhatta. Pelkästään oma vastuualueeni johtavana kieltenopettajana on tuntimäärältään nelinkertainen Etkon koko tuntimäärään nähden.
Puhutaan sitten vuosittaisesta opetustuntimäärästä, opiskelijamäärästä tai esim. vuosibudjetista, voidaan käytännössä ottaa lähes mikä tahansa Työviksen numeroarvo ja jakaa se 15:llä tai 16:lla, ja näin päädytään lähelle Etkon vastaavaa lukuarvoa. Työntekijämäärään em. nyrkkisääntö ei kuitenkaan päde. Vakinaista työvoimaa on Työviksessä 50-kertainen määrä Etkon kahden vakinaisen henkilön määrään verrattuna. Rehtori hoitaa siis käytännössä kaiken hallinto- ja suunnittelutyön, mitä opistosihteeri ei hoida – tai päinvastoin. Töitä saa siis tämän puolen vuoden kokemuksella tehdä niin paljon kuin sielu sietää, eikä sittenkään tule valmista. Välillä on reksinä tullut riittämättömyyden tunnetta, kun ei millään ehdi kaikkialle, minne haluaisi, ei pysty hoitamaan kaikkea, mitä haluaisi, niin pitkälle kuin haluaisi. Eikä aina kaikki ole edes omasta ajankäytöstä tai sen suunnittelusta tai suunnittelemattomuudesta kiinni. Mutta työtehtävät ovat uskomattoman monipuolisia ja pitävät mielen vireänä!
Tämä puoli vuotta on tuonut mukanaan upeita hetkiä ja kokemuksia: olen mm. viritellyt kitaransoittoa vuosikymmenten jälkeen sekä opiskellut mm. espanjaa ja sijoittamisen perusteita opiston kursseilla. Kaikkein parasta ovat kuitenkin olleet ihmiset: olen tavannut monia ja tutustunut uusiin hienoihin ihmisiin. Opettajat ja opiskelijat ovat tässä puolen vuoden työrupeamapiipahduspaikassani suurimmaksi osaksi eri ihmisiä Työvikseen verrattuna, erilaisia, mutta ah niin upeaa väkeä, ja monet jäävät takuuvarmasti osaksi elämääni tästä eteenkinpäin.
Koko opiston ”pääkallonpaikka” Iso Roballa on olohuonemainen ja tunnelmaltaan kodikas. Juuri ihmiset, niin kurssilaiset, kuin opettajatkin luovat tämän ainutlaatuisen tunnelman, joka osaltaan säteilee myös opiston muihin toimipisteisiin. Kiitos teille! Ilman teitä ei opisto olisi se, mikä se nyt on. Erityiskiitoksen haluan näin tekstini loppupuolella esittää hienolle tiimilleni: Minna L., Marja ja Kristiina – kiitos vielä kertaalleen, näin julkisellakin foorumilla. Teidän kanssanne oli uskomattoman upeaa työskennellä.
Aikani on tullut täyteen, mutta kaikkea ei ole ”täytetty”. Asiat etenevät prosessimaisesti. Jotakin aiemmin käynnistettyä olen ehkä saanut vietyä maaliin, jotakin kukonaskeleen eteenpäin. Joiltakin osin olen toivottavasti onnistunut tekemään myös uusia avauksia. Otin viestikapulan vastaan Prunnilan Minnalta, juoksin tämän osuuden ja luovutan nyt viestikapulan Minnalle takaisin seuraavaa osuutta varten.
Nuorena opiskelijana kuuntelin jossakin vaiheessa paljon J. Karjalaista, jonka erään biisin sanoihin lopetan tämän kirjoitukseni – kitara-analogiaa käyttäen: ”Pistän skitan koteloon, sulkeudun sun suosioon ja lo-pe-tan.”
Toivotan kaikille hyvää kesänjatkoa ja menestyksekästä syksyä Etelä-Helsingin kansalaisopiston kurssien parissa. Näkemisiin!
Jag önskar er alla en riktigt god fortsättning på sommaren och en framgångsrik höst på ETKOs kurser. På återseende!
Heikki Tulkki
ex-ts. rehtori
f.d. t.f. rektor
J

maanantai 9. tammikuuta 2017

Rehtorin sijainen esittäytyy

Olen Heikki Tulkki. Aloitin tammikuun alussa rehtori Minna Prunnilan sijaisena ja jatkan tehtävässä kesäkuun loppuun asti. Työskentelen tällä hetkellä vakinaisesti Helsingin kaupungin suomenkielisen työväenopiston johtavana kieltenopettajana. Koko päätoimisen työurani olen tehnyt ammatillisen ja aikuiskoulutuksen parissa, pitkään opetus- ja viime vuosina pääosin hallinnollisissa tehtävissä. Sivutyönäni olen ollut myös mukana osana muutaman hengen työryhmissä tekemässä useita oppikirjoja, joista viimeisin ilmestyi marraskuussa.

Suomessa on kansainvälisesti vertailtuna erinomaiset mahdollisuudet koulutukseen. Juuri nämä mahdollisuudet ovat kannustaneet itseäni oppimaan kaiken aikaa uutta joko tutkintoon johtavana koulutuksena tai yksittäisinä kursseina esimerkiksi kansalais- ja työväenopistoissa niiden laajaa ja monipuolista kurssitarjontaa hyödyntäen. Tälläkin hetkellä opiskelen työnteon ohella. Olen maisterivaiheen loppusuoralla Svenska Handelshögskolanissa, pääaineenani Entreprenörskap och företagsledning (yrittäjyys ja organisaatioiden johtaminen). Sen lisäksi aion sijaisuuteni aikana osallistua muutamalle Etelä-Helsingin kansalaisopiston kurssille.

Olen innoissani uuden edessä, siitä monipuolisuudesta ja kaikista niistä haasteista, jota rehtorin tehtävä tarjoaa – mahdollisuudesta oppia uutta työn kautta. Tehtäväkenttä on laaja ja erittäin mielenkiintoinen. Paljon on valmiina, mutta paljon on kehitettävää, ja siihen haluan tuoda oman panokseni. Mitään radikaaleja muutoksia ei kuitenkaan ole suunnitteilla. Toiminta jatkuu tutulla linjalla, reilusti paikallisena, etelähelsinkiläisten oppimistarpeet huomioivana.

Kevätkurssikausi on käynnistymässä 16.1. alkavalla viikolla, ja tarjonnastamme löytyy monenlaista mielenkiintoista. Nyt on hyvä aika valita itseä kiinnostava kurssi ja ilmoittautua. Vähitellen alkaa myös kevätkauden jälkeen toteutettavan tiiviskurssikauden tarjonnan suunnittelu. Otan mielelläni vastaan kurssitoiveita niin tiiviskurssien kuin tulevien kausien osalta.

tiistai 2. elokuuta 2016

Koko ajan uutta

Minusta uuden oppiminen on parasta maailmassa. Se on välillä päämäärä ja tarkoitus, välillä oheistuote, aina kuitenkin yhtä tyydyttävää. Kun pääsin joskus lapsena lukemisen makuun, tajusin, ettei aika tule ikinä pitkäksi. Päinvastoin, mikään aika ei riitä kaiken kiinnostavan luettavan ahmimiseen. Nämä kaksi kokemustietoa maailmasta ja itsestä ovat olleet vahvasti läsnä elämässäni. Joskus olen ajatellut niinkin, että, haa, minäkö joskus yksinäinen. En ikinä niin kauan kun pystyn lukemaan ja oppimaan. Nyt tiedän, että yksinäisyys ei tarkoita tekemisen puutetta, vaan ihmissuhteita. Ja että lukeakseen ja oppiakseen ihmisen pitää kokea turvallisuutta ja yhteyttä muihin. Eli lukeminen ei maita, jos on suuria murheita. Tai että jos puolet kyläläisistä on työttämänä, ei porukka käy enää kalassa.

Minulla on kaikki niin hyvin, että olen aikeissa lähteä toteuttamaan edellä kuvattua itseäni. Ryhdyn vuodenvaihteessa opiskelemaan, en työn ohessa, vaan päivätyön sijaan. Se, että hyppää ulos päivätyön pyörästä, on näin vanhempana valtava muutos ja mahdollisuus. Aika on tietysti rajallinen, kuusi kuukautta, mutta tällä hetkellä ajattelen siihen mahtuvan koko kiireessä elämättömäksi jääneen elämän: uudet tiedolliset aluevaltaukset, lukematta jääneet kirjat, ihmiset, joiden kanssa ei ole ennättänyt viettää aikaa. Parasta olisi, kun siinä sivussa oppisi soittamaan haitaria ja puhumaan venäjää.

Kun poistuu hetkeksi rivistä, saattaa tapahtua vaikka mitä. Ehkä ei kaivatakaan takaisin, ehkä asiat työpaikalla sujuvat pikemminkin paremmin kuin huonommin. Julma ajatusleikki. Niinkin voi käydä, että pääsee siinä määrin haitarinsoiton makuun, ettei enää halua takaisin. Välillä tuntuu siltä, että maailma on puolillaan suunnanvaihtajia; lähihoitajaksi opiskelee lehtijuttujen mukaan noin joka toinen viisi-kuusikymppinen. Jollei sitten unhoitu jollekin saarelle loppuelämänmittaiselle retriitille

Sitten joskus eläkkeellä olen ajatellut  oikein kunnolla keskittyä opiskeluun ja lukemiseen. Tai jos teen töitä, missään tapauksessa en toivoisi tekeväni palkkatöitä, jos vain ikinä voin siinä kohdin valita. Olisi suurenmoista viilettää vapaaehtoistöissä siellä täällä, nähdä erilaisia työpaikkoja, tavata uusia ihmisiä. Aamulla tulisi viesti ahkeralle ja pidetylle eläkeläiselle koulusta/palvelutalosta/työttömien kahvilasta/kansalaisopistosta: Pääsisitkö tänään valvomaan läksykerhoa/keittämään kahvia/jakelemaan ruokaa/vastailemaan puhelimeen? Niin painelisin paikalle ja tuntisin itseni hyödylliseksi, mutta olisin kuitenkin vapaa.

Loppuun vielä rekryinfo: Hei, ammatti-ihminen! Olisiko kansalaisopiston rehtorin sijaisuus sinulle mahdollisuus? Haluaisitko hypätä pois omista rutiineistasi, vaihtaa vähäksi aikaa ympäristöä tai maisemaa, oppia ihan varmasti jotain uutta? Jonkinlaista paloa sinun tulee tuntea oppilaitoshallintoa kohtaan, muutoin on kurjaa. Mutta rehtorintyö ei ole missään tapauksessa ei-luovaa, vaan edellyttää nimenomaan arkista ja järkevää luovuutta, kekseliäisyyttä ja ongelmanratkaisutaitoja. Opisto elää arjessa, tilanteet vaihtelevat, täällä rehtori on kaiken keskellä, muttei keskipisteenä. Keskipisteenä ovat opiskelijat ja oppimisen edistäminen. Kiinnostuitko? Sijaisuus tulee hakuun syyskuussa.

Minna Prunnila
rehtori