Olipa paljon omakohtaista kosketuspintaa sanomalehtijuttuihin
tänä aamuna. Ihan niin kuin Riikka Ala-Harja, herään itsekin aamulla kuin tikku. Mikään ei harmita. Illasta kirjailija ei kerro, mutta minulla se menee niin,
että tikusta ei tietoakaan, on vain hirveä väsy.
Eilen oli opettajainkokous. Tosi pontevana toimistonväki
alkoi heti aamusta järjestellä tiloja, kävimme ainakin neljä kertaa kaupassa.
Suunnittelijaopettaja puki sen sanoiksi: ”Ihan samalta tuntuu kuin kotona, kun
on tulossa vieraita.” Kopiokone hurisi,
vielä hioimme joitain sanamuotoja papereissa. ”Ymmärtääkö ihminen tästä, jos
sanoo näin?” Ei ymmärrä. No, sitten muutetaan
Kuudelta saapuivat opettajat, noin kolmekymmentä paikalla.
Vaihdettiin kuulumiset, toivotettiin uudet opettajat tervetulleiksi. Pöydässä oli mehuja
ja hedelmiä. Jussi-salissa oli uudet pöydät. Kierrätystavaraa tietenkin, maanantaina haimme tuosta naapurista. Meillä
varmaan kaikki kalusteet ovat kierrätettyjä. Se on minusta hienoa. Pöydät
olivat liian korkealla ja näkyvyys valkotaululle takarivistä aika heikko. Mutta
tällä kertaa pelasti, kun oli paperit edessä. Isompi fontti, siis. Ruuvatkaa
pöydät alemmas, pliis. Nämä hoidetaan.
Aloitimme turvallisuudesta. Riskienhallinta on tärkeää. Pitää
tietää, mistä saa tietoa, olla valpas ja varautua.
Jatkoimme tuntiopettajien ohjeistuksella.
Monenmoista ohjetta joutuu sisäistämään tuntiopettaja, jolla on tunteja eri
tiloissa ja eri opistoissa. Tällaisena paperinpyörityksen hevarina sanoisin
kuitenkin, että aika vähän tuntiopettajalla on paperia tai nippeliä
niskassaan. Vuorovaikutusta hallinnon kanssa tietenkin on ”kestettävä” ja oltava "yleisaktiivinen". Mutta muutoin voi keskittyä siihen, että suunnittelee
opetuksensa, toteuttaa sen parhaalla mahdollisella tavalla, kuuntelee
opiskelijoita, ottaa vastaan palautetta ja arvioi itse, miten meni. Siinä on
paljon.
Markkinointi on päivän sana. Kysymys kuuluu, kenen homma on
markkinoida. ”Vaikka markkinointi vaatii omanlaistaan ajattelua ja osaamista,
se ei ole vain markkinointipäällikön vaan yhtä lailla vahtimestarin ja
tuntiopettajan vastuulla. Jokainen vaikuttaa omalla toiminnallaan siihen,
millaisen kuvan asiakas saa oppilaitoksesta. Yhteisvastuullisuus ei kuitenkaan ole
painolasti vaan mahdollisuus.”, dosentti Pirjo Vuokko vastaa. Hän oli puhumassa
kansalaisopistojen Eloseminaarissa viime viikolla, ja Souli, www.souli.fi,
tiivisti keskeiset teesit. Opettajien kanssa eilen juttelimme
kurssilupauksesta: ”Opit soittamaan pari-kolme pianokappaletta. Opit
aurinkotervehdyksen. Opit pyytämään patongin ranskaksi.”
Bing. Tätä kirjoittaessa tuli viesti: ” Kivat uudet sivut, helppo löytää
tietoja.” Kiitos, Maria
Opettajakokouksen toinen puolisko käytettiin ryhmätöihin ja fetasalaattiin.
Yksi ryhmä keskusteli kurssin aloituksesta, ensimmäisestä oppitunnista. Joskus,
eikä niin harvoin, opiskelija päättää ensimmäisen kerran perusteella, jatkaako
kurssilla vai ei. Toinen ryhmä jutteli hankalista tilanteista. Tärkeintä on
luoviminen. Pari ryhmää käsitteli nykyisiä palautekyselyjä. Pois turhat
kysymykset, vastaamisen pitää olla helppoa ja nopeaa, kysymysten
yksiselitteisiä. Vanhat kunnon palautelomakkeet toivottiin takaisin. Ne, jotka
täytetään viimeisellä opetuskerralla. Rehtorina siinä vetosin laatujärjestelmään
ja siihen, että sähköiset kyselyt muodostuvat raportiksi ihan itsestään.
Tunnusluvut ilmestyvät tauluun, ja sitten voi vain vertailla vuosia toisiinsa
ja tuloksia kumppaniopistojen kanssa. Papereita ei oikein meinaa
ehtiä käsitellä. Mietitään, mitä tehdään.
Aamulehdestä jäi mieleen, kuinka merkittävää on ajatella toisesta
ihmisestä lähtökohtaisesti hyvää ja haluta hyvää. Tuliko se siinä
jutussa vaihto-oppilasvuodesta Milwaukeessa vai oliko vankilapsykiatrin haastattelussa?
Vai sittenkin parisuhdejutussa? Vai olisiko ollut peräti kaikissa. Niin se
on myös kansalaisopistossa. Siihen tämä
perustuu. Illalla oli kiitollinen mieli, kun rojahti sähkyyn.
Minna Prunnila
rehtori
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti