Ajattele globaalisti, toimi Rööperissä

Jo 1960-luvulta saakka toisteltu fraasi ”Ajattele maailmanlaajuisesti, toimi paikallisesti” on saanut viime aikoina aivan uusia ulottuvuuksia. Turvapaikanhakijoiden kansanvaellus on tuonut maailman aivan kotinurkille täällä suomalaisessa lintukodossakin. Kun samaan aikaan uudet viestintävälineet ja erityisesti sosiaaliseksi mediaksi kutsutut monenkeskiset, kaksisuuntaiset ja reaaliaikaiset keskustelukanavat ovat tehneet nopean kansalaistoiminnan ja tapahtumien järjestämisen entistä helpommaksi, mahdollisuudet inhimilliselle kanssakäymiselle ovat auenneet otollisimmiksi kuin konsanaan ihmiskunnan historiassa. Enää ei tyydytä odotte-lemaan, että viralliset, lakisääteiset tahot ryhtyvät toimiin; kansalaiset käärivät hihansa ja järjestävät toimintaa aivan omia aikojaan.

Perinteisillä kansalaisjärjestöillä ja vapaaehtoistoimijoilla on edessään – ja monella jo takanaankin – toimintansa ja tarkoituksensa uudelleenarviointi. Kansalaisopistot ovat tästä yksi esimerkki. Voidaanko vuosikymmenten mittaan rakentuneen toimintakulttuurin varassa edelleen jatkaa, vai edellyttääkö maailman murros uusia asetuksia?

Varmasti kansalaisopistojen perinteinen kurssitoiminta tulee jatkumaan tulevaisuudessakin. On vaikea kuvitella, että ihmisten halu harrastaa ja oppia uutta mihinkään katoaisi niin kauan kuin auringon lämpö pitää planeettamme elinkelpoisena. Mutta voisivatko paikalliset kansalais-opistot tarjota alustan uusille kansalaistoiminnan muodoille ja uudelle yleishyödylliselle vapaaehtoistoiminnalle? Voisiko keskellä Helsingin sykkivää kantakaupunkia toimiva Toimela olla tällaisen toiminta-ajatuksen keihäänkärki?

Nämä kysymykset nousevat etsimättä mieleen kansalaisopistojen tulevaisuutta miettiessäni. Toimela on varmasti avoin kaikille uusille ideoille ja ehdotuksille, jotka saattaisivat tuoda kysymyksiin vastauksia. Olkaa yhteydessä!

Pekka Sauri
Etelä-Helsingin kansalaisopisto Toimelan johtokunnan puheenjohtaja

Hyvää yötä ja tosi hyvää huomenta!

Olipa paljon omakohtaista kosketuspintaa sanomalehtijuttuihin tänä aamuna. Ihan niin kuin Riikka Ala-Harja, herään itsekin aamulla kuin tikku. Mikään ei harmita. Illasta kirjailija ei kerro, mutta minulla se menee niin, että tikusta ei tietoakaan, on vain hirveä väsy.

Eilen oli opettajainkokous. Tosi pontevana toimistonväki alkoi heti aamusta järjestellä tiloja, kävimme ainakin neljä kertaa kaupassa. Suunnittelijaopettaja puki sen sanoiksi: ”Ihan samalta tuntuu kuin kotona, kun on tulossa vieraita.” Kopiokone  hurisi, vielä hioimme joitain sanamuotoja papereissa. ”Ymmärtääkö ihminen tästä, jos sanoo näin?” Ei ymmärrä. No, sitten muutetaan

Kuudelta saapuivat opettajat, noin kolmekymmentä paikalla. Vaihdettiin kuulumiset, toivotettiin uudet opettajat tervetulleiksi. Pöydässä oli mehuja ja hedelmiä. Jussi-salissa oli uudet pöydät. Kierrätystavaraa tietenkin, maanantaina haimme tuosta naapurista. Meillä varmaan kaikki kalusteet ovat kierrätettyjä. Se on minusta hienoa. Pöydät olivat liian korkealla ja näkyvyys valkotaululle takarivistä aika heikko. Mutta tällä kertaa pelasti, kun oli paperit edessä. Isompi fontti, siis. Ruuvatkaa pöydät alemmas, pliis. Nämä hoidetaan.

Aloitimme turvallisuudesta. Riskienhallinta on tärkeää. Pitää tietää, mistä saa tietoa, olla valpas ja varautua. Jatkoimme  tuntiopettajien ohjeistuksella. Monenmoista ohjetta joutuu sisäistämään tuntiopettaja, jolla on tunteja eri tiloissa ja eri opistoissa. Tällaisena paperinpyörityksen hevarina sanoisin kuitenkin, että aika vähän tuntiopettajalla on paperia tai nippeliä niskassaan. Vuorovaikutusta hallinnon kanssa tietenkin on ”kestettävä” ja oltava "yleisaktiivinen". Mutta muutoin voi keskittyä siihen, että suunnittelee opetuksensa, toteuttaa sen parhaalla mahdollisella tavalla, kuuntelee opiskelijoita, ottaa vastaan palautetta ja arvioi itse, miten meni. Siinä on paljon.

Markkinointi on päivän sana. Kysymys kuuluu, kenen homma on markkinoida. ”Vaikka markkinointi vaatii omanlaistaan ajattelua ja osaamista, se ei ole vain markkinointipäällikön vaan yhtä lailla vahtimestarin ja tuntiopettajan vastuulla. Jokainen vaikuttaa omalla toiminnallaan siihen, millaisen kuvan asiakas saa oppilaitoksesta. Yhteisvastuullisuus ei kuitenkaan ole painolasti vaan mahdollisuus.”, dosentti Pirjo Vuokko vastaa. Hän oli puhumassa kansalaisopistojen Eloseminaarissa viime viikolla, ja Souli, www.souli.fi, tiivisti keskeiset teesit. Opettajien kanssa eilen juttelimme kurssilupauksesta: ”Opit soittamaan pari-kolme pianokappaletta. Opit aurinkotervehdyksen. Opit pyytämään patongin ranskaksi.”

Bing. Tätä kirjoittaessa tuli viesti: ” Kivat uudet sivut, helppo löytää tietoja.” Kiitos, Maria

Opettajakokouksen toinen puolisko käytettiin ryhmätöihin ja fetasalaattiin. Yksi ryhmä keskusteli kurssin aloituksesta, ensimmäisestä oppitunnista. Joskus, eikä niin harvoin, opiskelija päättää ensimmäisen kerran perusteella, jatkaako kurssilla vai ei. Toinen ryhmä jutteli hankalista tilanteista. Tärkeintä on luoviminen. Pari ryhmää käsitteli nykyisiä palautekyselyjä. Pois turhat kysymykset, vastaamisen pitää olla helppoa ja nopeaa, kysymysten yksiselitteisiä. Vanhat kunnon palautelomakkeet toivottiin takaisin. Ne, jotka täytetään viimeisellä opetuskerralla. Rehtorina siinä vetosin laatujärjestelmään ja siihen, että sähköiset kyselyt muodostuvat raportiksi ihan itsestään. Tunnusluvut ilmestyvät tauluun, ja sitten voi vain vertailla vuosia toisiinsa ja tuloksia kumppaniopistojen kanssa. Papereita ei oikein meinaa ehtiä käsitellä. Mietitään, mitä tehdään.

Aamulehdestä jäi mieleen, kuinka merkittävää on ajatella toisesta ihmisestä lähtökohtaisesti hyvää ja haluta hyvää. Tuliko se siinä jutussa vaihto-oppilasvuodesta Milwaukeessa vai oliko vankilapsykiatrin haastattelussa? Vai sittenkin parisuhdejutussa? Vai olisiko ollut peräti kaikissa. Niin se on  myös kansalaisopistossa. Siihen tämä perustuu. Illalla oli kiitollinen mieli, kun rojahti sähkyyn.

Minna Prunnila

rehtori