tiistai 17. toukokuuta 2016

Harjoittelijan kurkistus kansalaisopistoon

Olen ollut Etelä-Helsingin kansalaisopistossa harjoittelussa viime viikot. Harjoittelu on osa asioimistulkkauksen opintojani Diakonia-ammattikorkeakoulussa ja harjoittelun tarkoituksena oli saada kokemusta jostain kasvatus- ja opetusalan toimijasta. Kansalaisopistot olivat minulle tuttuja opiskelijana, mutta nyt pääsin tarkkailemaan toimintaa opistosihteerin, opettajan ja rehtorinkin näkökulmaan tutustuen

Etelä-Helsingin kansalaisopisto oli minulle entuudestaan vieras, mutta olen harjoitteluni aikana saanut monipuolisen kuvan tästä Etelä-Helsingin kurssitarjoajasta. Olen tehnyt muun muassa opistosihteerin töitä, istunut kuunteluoppilaana ranskan kurssilla ja erilaisissa kokouksissa, kouluttanut, oppinut käyttämään opiston tietojärjestelmää, osallistunut kevättapahtuman järjestämiseen ja seurannut kevätkauden etenemistä opistolla. Omaa alaani eli kiinan kielen tulkkausta pääsin kokeilemaan aivan yllättäen Laivurin kirpputoritapahtumassa, kun pihalle myyntikojun pystyttänyt kiinalainen hieroi kauppaa asiakkaiden kanssa ja tarvitsi tulkkausapua! Varsin monipuolinen toimenkuva siis.

Tämä monipuolisuus kuvaa hyvin mielestäni sitä, minkälaisen kuvan olen saanut opistosta. Hämmästyksekseni koko opiston toimintaa pyörittää pääsääntöisesti vain pari ihmistä, ja sehän tarkoittaa sitä, että niin rehtori kuin opistosihteerikin ovat mukana kaikessa, mitä opistossa tapahtuu. Vaikka olen ollut harjoittelijan roolissa opistolla, olen saanut olla tasavertaisesti mukana kaikessa ja tuntenut, kuinka minua kuunnellaan ja mielipiteeni otetaan huomioon. Näiden viikkojen aikana olen saanut pikaisen katsauksen vapaan sivistystoiminnan ytimeen, joka vaikuttaa ihmisläheiseltä, moniulotteiselta, yhtä aikaa perinteiseltä ja uusia tuulia valppaana haistelevalta sekä jatkuvasti kehitystä janoavalta ja kehittymisen mahdollisuuksia tarjoavalta kokonaisuudelta.

Opistolla monet pitkään kursseilla käyneet opiskelijat ovat henkilökunnalle tuttuja ja tunnelma opistolla on kaiken kaikkiaan kotoinen. Kaikesta kuitenkin välittyy innokas tekemisen meininki, halu oppia, sitoutua, panostaa laatuun, keksiä uutta ja elää ajassa mukana. Tuntiopettajien hektiseen arkeen eri koulutuslaitosten ja kurssiryhmien parissa tunnen voivani freelancerina ja pätkätyöläisenä toimineena samaistua. Parhaimmillaan tai pahimmillaan se on säntäilyä paikasta toiseen, kurssista ja ryhmästä toiseen. Siinä saa olla tarkkana, että on oikeassa paikassa oikeaan aikaan, opettamassa juuri sitä, mitä pitikin, ettei havahdu yhtäkkiä kurssilaisten ihmetteleviin ilmeisiin, kun aloittaa zumbata joogaamisen sijaan...

Tällä hetkellä yhteiskunta näyttäytyy helposti vain kasvottomina organisaatioina, pakolla saneltuina lakeina ja säännöksinä, peloissaan olevina tai huonosti voivina ihmisinä. Täällä Toimelassa olen pohtinut sitä, kuinka tärkeää on, että ihmisen elämässä on pieniä ja suuria iloa tuottavia asioita, kuten henkistä ja fyysistä hyvinvointia lisääviä harrastuksia sekä ihmisten välisiä lyhyitä ja pidempiä kohtaamisia. Uskon, että mielekäs harrastus lisää elämäniloa ja tuo virtaa muihinkin elämän osa-alueisiin. Tämän takia on helppo kuvitella, että kansalaisopistoilla olisi aina paikkansa yhteiskunnassa, sillä töiden ja arjen vastapainoksi kaivataan virkistystä ja mukavaa sosiaalista kanssakäymistä. Asiakaspalvelutiskillä ollessani olen huomannut, kuinka innokkaina ihmiset saapuvat harrastuksiinsa ja juttelevat iloisina toisilleen. Varmasti heitä virkistää yhtä paljon niin kurssi kuin kurssitovereiden seura. Arkea jaksaa taas paremmin!

Kansalaisopiston toiminnan punainen lanka on sivistystyö, mutta toiminnan tarkoituksiin lisäisin havainnointini perusteella vielä muutaman määritelmän: rentoutuminen, ystävystyminen, jakaminen, yhdessä tekeminen ja onnistuminen

Hanna Virtanen